Tänään postiin saapui kivat paketit siileille. Nimittäin vihreä duna ja ötökkätilaus. Soittivat matkahuollosta että paketti hyönteisiä olisi haettavana ja naureskeli samalla, että tule äkkiä hakemaan pois. Duna tuli postin kautta täysin ehjänä ja muutenkin oli yllättävän hyvä kuntoinen käytetyksi dunaksi.

 

Anemone on nyt hämmästyttänyt meitä erittäin suuresti. Hänellä on nimittäin pakkomielle päästä Siirin viereen nukkumaan Siirin aitaukseen. Eilen olin laittamassa pyöriä pesuun ja aitaus oli jäänyt hieman rakosalteen, niin Ane ollut juossut heti sinne. Otin sitten tytön pois aitauksesta ja laitoin omaan pesään, mutta hänpä ei siellä pysynyt vaan yritti kaikin mahdollisin tavoin takasin sisään. Tänä aamuna Jarmo oli töihin lähtiessään huomannut että Ane oli päässyt yöllä Siirin luokse ja otti aamulla tämän korvakkaan pois sieltä. Noin kahdeksan maissa herätessäni kävin katsomassa tilanteen, niin eikös Anemone ollut taas jotenkin teleportannut itsensä Siirin aitaukseen (murtojälkiä ei missään, aitausta ei ollut edes avattu!). On meillä sitten erakkosiili, juu :D Siiri ei ole aivan yhtä innoissaan tästä kun Anemone, nimittäin hänet häädetään hänen lämpimästä yksiöstä vessalaatikkoon tai putkiin nukkumaan :(

Meidän siilit pääsivät myös Uusimaa-lehteen, numeroon joka ilmestyy tänä sunnuntaina. Kuvaaja ja haastattelija kävivät ihmettelemässä näitä otuksia ja toivottavasti jutusta tulee hyvä (eikä oma pärstä näkyisi lehdessä). Olivat kiinostuneita tulemaan kuvaamaan myös siilitapaamiseen, sanoivat ottavansa myöhemmin yhteyttä että tulevatko vaiko eivät. Toivotaan että tulee :) Laitan juttua myöhemmin mahdollisesti myös tänne luettavaksi.